Vesi vanhin voitehista? Testissä kiinalainen lääketiede!

Olen jo kolmatta kertaa kipeänä täällä hyvin lyhyen ajan sisällä (2kk/3kk sisällä), oireet ovat olleet joka kerta melko samankaltaisia, yöllistä kuumetta, äänen vievää kurkkukipua, vilunväristyksiä, kipua keuhkojen yläosassa ja hengitysvaikeuksia. Kuitenkin monesti nämä oireet ovat menneet yhtä nopeasti ohi kun ovat tulleetkin, joten en ole sinänsä ollut huolissaan näistä lyhyistä, joitakin päiviä kestävistä sairausjaksoista. Olen usein pistänyt oireita saasteiden piikkiin, vaikkei minulla aiemmin olekaan mitään oireita saasteista ilmaantunutkaan. Tietysti sitä on käynyt mielessä, että pitäisikö nyt kuitenkin varmuuden vuoksi käydä sairaalassa kääntymässä, koska riski tuberkuloositartunnalle on melko korkea täällä pitkällä oleskelulla.

Olen lisäksi siinä mielessä onnekas, että lähes kaikki kiinalaiset tuntuvat olevan lääkäreitä tai vähintäänkin farmakologeja. Kaikki nämä oireethan johtuvat yksinkertaisesti siitä, etten juo tarpeeksi kuumaa vettä. Erityisesti kuumaa kiehuvaa vettä, teen kanssa tai ilman, jota kiinalaiset kittaavat säästä ja kellonajasta huolimatta.

Kerran eräs ystäväni kertoi minulle avuaaliasti, että ruokamyrkytykseni nyt sattui johtumaan kuitenkin ihan vain siitä, että satuin juomaan kylmää kokista kuuman ruuan kanssa. Näinhän ei siis todellakaan missään nimessä saisi toimia. Menee elimistö sekaisin kun kehon feng shuit ja yin yangit romahtavat siinä sitten mukana. Silloinhan ihan kuka tahansa tulee kipeäksi kun kylmä ja kuuma menevät vatsassa sekaisin. Onneksi olen nyt vihdoin valaistunut tästä asiasta. </sarkasmi>
Sain myöskin kuulla ystäviltäni, että nyt viime torstaina sairaalassa minulle diagnosoitu bakteeriperäinen ylähengitystieinfektio johtui ehdottomasti siitä, etten ole juonut tarpeeksi vettä. Koita siinä nyt sitten selittää näille kiinalaisille lääketieteen "ammattilaisille", että ei se bakteeri-infektio ole mihinkään hävinnyt vettä juomalla.

"Sinun pitää lopettaa kokonaan kaiken muun paitsi kuuman veden juominen."

Varsin "passeli" neuvo ja sitä suositellaan ihan kaikkeen. Olen varma, että saisin kuulla tämän laudahduksen vaikka kantaisin irtonaista päätäni kainalossa. Tai vaikka molemmat jalkani olisivat irti, niin se johtuisi siitä, etten ole juonut tarpeeksi kuumaa vettä. Syöpäsairaus? Juo kuumaa vettä. AIDS? Et ole juonut tarpeeksi vettä. Ebola? Paranee aivan varmasti kun juot teetä – miksei kukaan ole tätä aiemmin tajunnut edes kokeilla?

Ennen tätä lyhyttä sairaalaepisodia (josta lisää tuonnempana) pääsin tutustumaan myös kiinalaiseen apteekkiin, kun päätin kokeilla onneani kiinalaisten lääkkeiden parissa. Toki sieltäkin sain neuvoksi tämän (silloin vielä diagnosoimattoman) sairauden hoitoon, että juo lisää kuumaa vettä. Sen lisäksi sain suositukset kahdesta kiinalaisesta lääkkeestä. Ajattelin ettei tässä nyt ole ainakaan mitään hävittävää ja päätin ostaa nuo lääkevalmisteet kokoelmiini kun eivät nyt paljoa kustantaneet. Lisäksi pyysin parasetamolia joka oli päässyt loppumaan. Melko happamana apteekkari väitti kivenkovasti vastaan, ettei tuo millään parasetamolilla (eikä ibuprofeiinilla) lähde. Että näitä kiinalaisia lääkkeitä nyt vain otat ja unohdat nuo parasetamolit. Jankkasin kuitenkin vastaan (onneksi), ja sain pitää parasetamolini apteekkarin nakellessa yrmynä niskojaan kuittia kirjottaessaan.

Aloitin nämä kiinalaiset lääkkeet hetimiten. Ohjeistus oli aika lupaava, tai ehkä vähintäänkin mielenkiintoinen. Ettei jos näillä lääkkeillä tokene kolmeen päivään mennessä, mene sairaalaan. Joko olivat siis hyvin tehokkaita mömmöjä tai ei niinkään. Lääkkeistä ei tuntunut olevan oikeastaan mitään apua, mutta olin kieltämättä hyvin skeptinen alun alkaenkin. En siis lainkaan tiennyt mitä nämä kiinalaiset lääkkeet sisälsivät...  

Kunnes päätin avata kääntäjän...

 Tätä ylläolevaa kiinalaista "lääkettä" määrättiin minulle apteekista kipulääkkeeksi parasetamolin sijaan...


... ja tätä toista määrättiin keuhkokipuihin. Suositellaan myös keuhkokuumeen, keuhkoputkentulehduksen, yskän ... ja astman hoitoon.

Eli melkoisen hippilinjalla mentiin. Päätin nyt kuitenkin jatkaa noiden kiinalaisten hippilääkkeiden käyttöä, eipä niistä ainakaan haittaa voisi olla, mutta ei niitä nyt kyllä ihan lääkkeiksi voi sanoa. Onneksi pidin pääni ja ostin myös sitä parasetamolia eurooppalaisten klubihittien pauhatessa apteeksissa (tilanne oli siis vähintäänkin koominen).

Tästä huolimatta parasetamolin, kiinalaisten hippirohtojen ja litroittain kuuman veden juominen ei ollut ihan tarpeeksi, vaan päädyin torstaiaamuna sairaalaan kiireellisenä tapauksena, kun en saanut enää henkeä. Se onkin ehkä sitten jo toinen tarina... (jonka voi nyt lukea tästä: "Eräs kokemus kiinalaisesta sairaalasta".)

Tämän tarinan kiinalaiseksi viisaudeksi jääköön siis se, että te siellä länsimaissa juotte liian vähän kuumaa vettä. Kokeilisitte edes. Paljonko kuumaa vettä olet itse tänään edes juonut? Kolme litraa? Ei ole taatusti tarpeeksi. Vielä mahtuu.

Pysyy elimistön fengshuit balanssissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti